Ansiomerkkejä pitkän linjan rialaisille

Tanja Määttänen (tanja.maattanen a ria.fi), 29.8.2023

Ansiomerkit 13 rialaiselle jaettiin Seinäjoella järjestetyn Kesä-RIAn yhteydessä 26.8.2023.

IMG 1348

Kultainen ansiomitali

RI Tapio Kylänen

Tapio Kylänen valmistui Porin teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi vuonna 1975. Hän on ollut RIAn jäsen 47 vuotta, joista paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenenä huimat 34 vuotta, varapuheenjohtajana kahdeksan vuotta sekä hallituksen puheenjohtajana kaksi vuotta. Lisäksi Tapio on toiminut Liittohallituksen jäsenenä 10 vuoden ajan. RIAn hopeinen ansiomitali myönnettiin hänelle vuonna 2008.

Hopeinen ansiomitali

RI Anne-Maija Aalto

Anne-Maija Aalto valmistui rakennusinsinööriksi Vaasan Teknillisestä oppilaitoksesta talonrakennuksen linjalta vuonna 1988. Hän on ollut ansiokkaat 35 vuotta RIAn jäsen ja toiminut paikallisyhdistyksensä hallituksen jäsenenä viiden vuoden ajan sekä muissa luottamustehtävissä yhtä kauan. Anne-Maija on toiminut myös Etelä-Pohjanmaan rakennustaitosäätiön varajäsenenä kaksi vuotta. Hänelle on myönnetty RIAn pronssinen ansiomitali vuonna 2018.

RI Pekka Hakamäki

Pekka Hakamäki valmistui Vaasan Teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi vuonna 1986. Jäsenvuosia RIAssa Pekalle on kertynyt 38, joista paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenenä hän on toiminut yhteensä kuusi vuotta. Lisäksi hänellä on liiton toimikunta ja liittokokousedustuksia neljän vuoden ajalta. Pekalle on myönnetty RIAn pronssinen ansiomitali vuonna 1997.

RI Arvo Karhu

Arvo Karhu valmistui Tampereen Teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi vuonna 1970 ja hänellä on huimat 53 vuotta RIAn jäsenyyttä takanaan. Arvo on toiminut paikallisyhdistyksen hallituksessa neljä vuotta sekä edustanut myös jäsenyhdistystään liiton toimikunta ja liittokokoustyössä. Arvo on Etelä-Pohjanmaan RIAn perustajajäsen sekä Etelä-Pohjanmaan rakennustaitosäätiön kantava voima kuuen vuoden ajan, joista kaksi vuotta puheenjohtajana. RIAn pronssisen ansiomitali Arvolle myönnettiin vuonna 2013.

RI Heikki Mäenpää

Heikki Mäenpää valmistui rakennusinsinööriksi Lappeenrannan Teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1970. Hän on ollut RIAn jäsenenä 27 vuotta, joista neljä jäsenyhdistyksen hallituksen jäsenenä. RIAn pronssinen ansiomitali myönnettiin Heikille vuonna 2013.

RI AMK Pauli Ojala

Pauli Ojala valmistui ensin rakennusinsinööriksi Seinäjoen Teknillisestä oppilaitoksesta ja täydensi tutkintoaan Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa, josta valmistui vuonna 1998. Hän on ollut 27 vuotta RIAn jäsenenä, joista kuusi paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenenä. RIAn pronssisen ansiomitalin Pauli sai vuonna 2013.

RI AMK Minna Peltola

Minna Peltola valmistui rakennusinsinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta vuonna 2000. Hän on ollut jäsenenä RIAssa 27 vuotta sekä toiminut aktiivisesti jäsenyhdistyksen hallituksessa yhteensä 10 vuotta ja varapuheenjohtajana yhteensä kuuden vuoden ajan. Minnalle on myönnetty RIAn pronssinen ansiomitali vuonna 2013.

RI Juha Tikkala

Juha Tikkala valmistui rakennusinsinööriksi Vaasan Teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1994. Hän on ollut RIAn jäsen 29 vuoden ajan, joista neljä vuotta paikallisyhdistyksen hallituksessa. Juha on toiminut myös Etelä-Pohjanmaan rakennustaitosäätiön varajäsenenä viiden vuoden ajan. Hänelle on myönnetty RIAn pronssinen antiomitali vuonna 2018.

RI Risto Yliluoma

Risto Yliluoma valmistui Vaasan Teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi vuonna 1971. Hän on ollut RIAn jäsen huikeat 52 vuotta! RIAn pronssinen ansiomitali myönnettiin Ristolle vuonna 2013.

Pronssinen ansiomitali

RI AMK Jukka-Pekka Hirvivuori

Jukka-Pekka Hirvivuori valmistui rakennusinsinööriksi ensin tuotantotekniikan puolelta vuonna 2013 ja sen jälkeen talotekniikkapuolelta vuonna 2018 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Jukka-Pekka on ollut 16 vuotta RIAn jäsen, josta neljän vuoden ajan paikallisyhdistyksensä hallituksessa. Tämän lisäksi hän toimi kaksi vuotta paikallisyhdistyksen opiskelijajäsenenä. Jukka-Pekka on myös Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:n hallituksen jäsen. 

RI Ilkka Koskinen

Ilkka Koskinen valmistui Oulun Teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi vuonna 1978. Hän on ollut RIAn jäsenenä 45 vuotta, josta paikallisyhdistyksensä eri luottamustoimissa viiden vuoden ajan.

RI AMK Heidi Mononen

Heidi Mononen valmistui rakennusinsinööriksi rakennustekniikan koulutusohjelmasta Seinäjoen ammattikorkeakoulusta 2013. Hän on ollut RIAn jäsenenä 14 vuotta, joista kuusi myös oman paikallisyhdistyksensä hallituksen jäsenenä. Hallituksen varapuheenjohtajan hän on ollut vuoden. Heidi on lisäksi Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:n hallituksen jäsen tämän vuoden alusta lukien.

Ins. YAMK Janne Mäkelä

Janne Mäkelä valmistui ensin rakennusinsinööriksi vuonna 2006 ja suoritti sen jälkeen tekniikan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2011, molemmat Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Hän on ollut 21 vuotta RIAn jäsenenä ja toiminut aktiivisesti paikallisyhdistyksen luottamustehtävissä. Hallituksen jäsenenä hän on ollut kaksi  vuotta, hallituksen varapuheenjohtajana viisi vuotta, puheenjohtajana neljä vuotta sekä muissa luottamustehtävissä vuoden ajan.

Onnittelut kaikille ansiomerkkien saajille!