TES-neuvottelutilanne

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 10.12.2021

Alalla on kaksi työehtosopimusta: toimihenkilöille ja ylemmille toimihenkilöille omansa. Työehtosopimukset umpeutuivat 30.11.2021, eikä neuvotteluissa ole toistaiseksi saavutettu neuvottelutulosta. Ala on siis sopimuksettomassa tilassa.

Suunnittelu- ja konsulttialan neuvottelutilanne


Miksi uutta työehtosopimusta ei ole syntynyt?

Työnantajapuolta edustaa (uusi yhdistys) teknologiateollisuuden työnantajat ry, joka neuvottelee kaikki teknologiateollisuusalan työehtosopimukset (suunnittelu- ja konsulttialan lisäksi).  Suunnittelu- ja konsulttialalla työntekijöitä edustavat neuvottelujärjestöt ovat toimihenkilöiden osalta ammattiliitto PRO ja ylempien toimihenkilöiden osalta ylemmät toimihenkilöt YTN ry (RIAlla on yhteistyösopimus YTN:n kanssa).

Osapuolet ovat erimielisiä palkankorotuksista ja niiden muodosta, eli kuinka paljon ja millä periaatteella yrityksissä syntyvää tulosta jaetaan sen tekijöille. 

Neuvotteluja ei ole käyty tällä viikolla, eikä ole tiedossa milloin neuvottelut taas jatkuvat. 

Työnantajapuoli ja teknologiateollisuuden työntekijöitä edustava Teollisuusliitto tapasivat kuluneella viikolla ja tänään perjantaina Teollisuusliiton hallitus arvioi neuvottelutilannetta. Teollisuusliiton ja työnantajapuolen neuvottelut vaikuttavat myös suunnittelu- ja konsulttialan neuvottelutilanteeseen, sillä teknogiateollisuuden suurimman (henkilöstömäärältään) työehtosopimuksen neuvotteluiden ratkaisu vaikuttaa välillisesti myös muihin sopimusneuvotteluihin. 

Toimihenkilöillä venymiskielto 4.12.2021 alkaen 

Ammattiliitto PRO ja YTN päättivät aloittaa alan kaikkia toimihenkilöitä koskevan työtaistelutoimenpiteen vauhdittaakseen neuvotteluratkaisun syntymistä. 

Venymiskielto tarkoittaa ylityökieltoa, kieltoa matkustaa vapaa-ajalla työasioissa sekä kieltoa kerryttää liukumasaldoa. Venymiskielto on voimassa toistaiseksi. Tämä koskee myös alalla toimihenkilöinä työskenteleviä rialalaisia. 

Venysmiskiellolla pyritään siihen, että neuvottelut saadaan taas käyntiin ja neuvottelutulos saavutetaan. Ne ovat täysin laillisia työtaistelutoimenpiteitä. 

Mitä tarkoittaa sopimukseton tilanne? 

Työehtosopimuksen voimassaoloaika umpeutui marraskuun lopulla. Työoikeudellisesti puhutaan sopimuksettomasta tilanteesta, jona vanha sopimus on umpeutunut, mutta uutta sopimusta ei ole saatu vielä neuvoteltua. 

Palkansaajapuoli lähtee siitä, että koko alalla on silloin voimassa normaali työehtosopimuksen jälkivaikutus. Tämä pätee sekä järjestäytyneissä että järjestäytymättömissä yrityksissä. 

Jälkivaikutus tarkoittaa, että vanhan työehtosopimuksen työehdot jatkuvat normaalisti, samoin paikalliset sopimukset (esim. liukuvan työajan sopimukset) ja luottamusmiehen asema. Työsopimukset jne ovat voimassa aivan normaalisti. 

Älä sovi työehtoihisi muutoksia sopimuksettoman tilan aikana!

Jos teet uutta työsopimusta sopimuksettoman tilan aikana, sopikaa työsopimuksessa, että siihen sovelletaan 30.11.2021 päättyneen työehtosopimuksen ehtoja ja uuden työehtosopimuksen ehtoja sen tultua voimaan.

Keneltä voi kysyä lisätietoja?

Ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehet edustavat myös rialaisia ja auttavat tarvittaessa työpaikoilla. Toimihenkilöiden luottamusmiehet antavat myös lisätietoa. 

RIAn toimistolla edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi, 040-381 634) auttaa tarvittaessa. 

Seuraa luottamusmiesten välittämiä uutiskirjeitä sekä RIAn facebook-sivua ja kotisivuja. Päivitämme sinne uusimmat uutiset. 

Arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut 

Myös arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi 30.11.2021. 

YTN on aloittanut työnantajapuolta edustavien PALTA ry:n ja ATL ry:n kanssa neuvottelut uudesta sopimuksesta. Osapuolet ovat tavanneet muutaman kerran, mutta neuvottelut aikakin palkkaratkaisusta odottavat avaustuloksia muilta aloilta. Jos avauksia syntyy, sopimuksen uskotaan syntyvän nopeasti. 

Siihen asti on voimassa sopimukseton tila. 

Suunnittelu- ja konsulttialan painostustoimet eivät koske arkkitehtisuunnittelualaa.  Alalla jatketaan töitä aivan normaalisti. 

Lisätietoja: Edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi, 0400-381 634).